Pelli e pellicce



Tutkimus turkistarhoilta 2011
(English below)
Oikeutta Eläimille julkaisi helmikuussa 2011 uuden tutkimuksen suomalaisilta turkistarhoilta. Vastaavia kuvia ja videoita paljastettiin myös vuotta aiemmin.
Tutkimukseen kuuluu 83 turkistarhaa ympäri Suomea. Osa on samoja kuin edellisvuonna. Yhteensä nämä…
Turkistarha, Pedersöre Lepplax, 2011-2012
Tämän tarhan kuvasimme kolmeen kertaan vuosien 2011 ja 2012 aikana. Ensimmäisen kerran tarhalla käytiin marraskuussa 2011. Tarha oli erittäin huonossa kunnossa. Varjotalot olivat osin huonokuntoisia, lattiat sortuneita ja häkit rikkinäisiä. Monet ruokintalevyt,…
Turkistarhojen salakuvaukset
Turkistarhojen salakuvaukset ovat tuoneet eläinten olot suuren yleisön tietoon.
Kuvat ovat edesauttaneet turkistarhauksen kieltoja useassa maassa, ja Suomessakin kansalaismielipide on kääntynyt turkistarhausta vastaan. Monet muotialan yritykset ovat irtisanoutuneet aitojen turkisten käytöstä.
Katso…
Turkistarha, Kristiinankaupunki 1, 2010
Tällä turkistarhalla vierailimme kahdesti, heinäkuussa ja marraskuussa. Näimme samoja, sairaita eläimiä molemmilla kuvauskerroilla, joiden välillä oli neljä kuukautta.
Tarhan ketuilla esiintyi paljon ienten liikakasvua, häiriökäyttäytymistä ja todella pahoja silmätulehduksia. Ketut toistivat samaa,…
Turkistarha, Kaustinen Ali-Kola, 2009
Tämä tarha on saanut Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitolta sertifikaatin merkkinä hyvästä tarhanpidosta. Ulkoisesti alue näyttikin hyvin hoidetulta ja siistiltä, mutta eläinten hyvinvoinnin kannalta tarha oli yksi pahimmista.
Osalla eläimistä oli erittäin pahoja…
Turkistarha, Kauhava Alahärmä 2, 2010
Tämä tarha on saanut Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitolta sertifikaatin merkkinä hyvästä tarhanpidosta. Kuvasimme tarhan kesäkuussa. Useilla tarhan eläimillä oli silmätulehduksia, ja monella korvavammoja. Varjotalon edustalla näimme maassa makaamassa kuolleen ketun.…
Turkistarha, Kalajoki Himanka 2, 2011-2012
Tällä tarhalla vierailimme vuosina 2011 ja 2012. Yhden ketun kyljessä oli vereslihalla oleva haava. Kettua ei oltu eristetty ”sairasosastolle”, vaan se oli samassa häkissä muiden kanssa. Useilla eläimistä oli jalkojen kasvuhäiriöitä. Myös…
Turkistarha, Närpiö Ylimarkku, 2010
Kuvattu toukokuussa. Pieni minkkitarha. Pihalla ansa, jossa kuollut minkki.…
Turkistarha, Veteli 6, 2010
Kuvasimme tarhalla elokuussa. Löysimme tarhalta naalin, jonka päähän oli juuttunut virikeputki. Elävän ketun kanssa samassa häkissä oli kuollut kettu. Kuolleen ketun raato oli jo alkanut mätänemään, ja se kuhisi matoja.
Toisesta häkistä…
Turkistarha, Kauhava Haukkala 2, 2009
Melko huonokuntoinen kettutarha, useiden häkkien verkot olivat vääntyneet ja hajalla. Häkit olivat tavanomaisen ahtaita.…
Turkistarha, Pietarsaari, Fäboda, 2009
Tämä tarha on saanut Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitolta sertifikaatin merkkinä hyvästä tarhanpidosta. Kuitenkin tältäkin tarhalta löytyi suuria ongelmia. Tällä tarhalla vierailtiin kahdesti. Yhdellä ketulla oli niin paha silmätulehdus, että sen molemmat silmät…
Turkistarha, Mustasaari Mälsor, 2009
Tällä tarhalla oli hyvin vähän eläimiä. Puolikasta varjotaloa lukuunottamatta tarha oli tyhjillään. Osa varjotaloista oli romahtanut. Osalla ketuista oli silmätulehduksia.…
Turkistarha, Alajärvi Saukonkylä 2, 2010
Kuvasimme tämän tarhan syyskuussa. Tarhan naalit ja ketut asuivat pienissä häkeissä, joista osa oli rikkinäisiä. Monilla elämillä oli pahoja silmätulehduksia. Osalla tulehdus oli ärtynyt niin pahaksi, että eläimen toinen silmä oli muurautunut…
Turkistarha, Veteli 2, 2010
Kuvasimme tätä tarhaa kesäkuussa. Tarhalla oli naaleja ja hopeakettuja. Pentujen jalat tippuivat häkin verkkopohjan väleistä läpi.…
Kun olin pieni ketunpoikanen
fb.com/taigathefox…
Turkistarha, Närpiö Pirttikylä, 2010
Kuvasimme tätä tarhaa syyskuussa. Eläinten häkit olivat likaisia, kuten muukin tarha. Näimme eläimillä silmätulehduksia. Monilla eläimillä oli myös avohaavoja päässä tai kaulassa. Yhdellä eläimellä oli viillon näköinen haava kaulassaan. Toisen eläimen varvas…
Turkistarhaus minuutissa (1920 x 1080)
Kuvattu suomalaisilla turkistarhoilla vuosina 2009 ja 2010.…
Turkistarha, Evijärvi Tervaskangas, 2010
Tällä heinäkuussa kuvaamallamme tarhalla eli kettuja ja naaleja. Tarhan eläimillä oli silmätulehduksia ja ienongelmia. Havaitsimme myös korvavammoja ja vääntyneitä jalkoja. Kuuma ilma lisäsi eläinten tukalia oloja; ne läähättivät kesäkuumuudessa häkeissään. Osa häkeistä…
Turkistarha, Alajärvi Saukonkylä 1, 2009
Tätä keskikokoista turkistarhaa kuvattiin melko kaukaa verkkoaidan ulkopuolelta. Videokuvassa näkyy kettuja ahtaissa häkeissä. Osassa häkeistä on pesäkopit.…
Turkistarha, Luoto Bosund, 2010
Kuvasimme tämän tarhan heinäkuussa. Näimme varjotalojen välissä kuolleita eläimiä, jotka oli heitetty ulosteliejun keskelle lojumaan. Näimme myös kahdessa häkissä eläimiä, jotka olivat selkeästi olleet pitkään kuolleina. Eläinten juoma-astiat olivat likaisia. Osasta niissä…
Turkistarha, Kauhava Alahärmä 4, 2011-2012
Kävimme tarhalla vuosina 2011 ja 2012. Vuonna 2011 näimme tarhalla kaksi kettua, joilla oli verinen hännäntynkä. Näitä sairaita eläimiä ei oltu eristetty, vaan ne olivat samassa häkissä toisen ketun kanssa. Monilla eläimillä…
Turkistarha, Kristiinankaupunki 2, 2010
Vierailimme tällä tarhalla toukokuussa. Tarhan yleisilme oli erittäin epäsiisti. Eläinten juomavesi oli likaista. Tarhan rakenteet olivat huonossa kunnossa ja erityisesti uroseläinten häkit hyvin ahtaita.…
Turkistarha, Alajärvi alue 2, 2010
Tämä tarha on saanut Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitolta sertifikaatin merkkinä hyvästä tarhanpidosta. Kuvasimme tarhan kahteen otteeseen, ensin kesäkuussa, ja uudestaan syyskuussa. Tarhan eläimillä oli silmätulehduksia. Eläinten juomavesi oli likaista. Toisella kuvauskerralla löysimme…