Pelli e pellicce



Turkistarha, Karstula, 2010
Tämän tarhan oloja dokumentoitiin yhteensä kolme kertaa: elo-, syys- ja lokakuussa. Samoja, pahoin vammautuneita eläimiä kuvattiin useaan otteeseen. Kahdelta ketulta puuttui takaraaja ja yhden eläimen kolme jalkaa olivat vammautuneet niin, että sillä…
Turkistarha Kaustisella, syyskuu 2014
Tarhalla oli minkkejä ja kettuja. Osa minkeistä oli kettuhäkeissä, osalla oli pesäkoppeina maalipurkkeja. Yhdellä minkillä oli rinnassa haava, toisella niskassa. Kuolleita eläimiä oli häkeissä muiden eläinten seassa sekä maassa lojumassa. Yhdellä ketulla…
Turkistarha, Lapua 5, 2010
Kuvasimme tätä tarhaa kesäkuussa. Tarhan yleisilme oli epäsiisti. Eläinten juoma-astiat olivat erittäin likaisia. Eläimillä ilmeni silmätulehduksia ja korvavammoja. Videolla näkyy eläin, joka ravaa päämäärättömästi ympyrää häkissään. Eläimen käytös kertoo ankeista ja stressaavista…
Turkistarha, Kaustinen Köyhäjoki 5, 2010
Kuvasimme tarhan heinäkuussa. Tarhalla eli naaleja, joilla havaitsimme olevan silmätulehduksia. Näimme myös naalin, jonka toinen korva puuttui.…
Turkistarha, Tervola, 2010
Kuvasimme tätä tarhaa lokakuussa. Tarhan eläimillä oli silmätulehduksia ja korvavaurioita. Yhdeltä eläimeltä puuttui korva kokonaan ja muutamilla oli kalutut hännät. Osa eläimistä eli rikkinäisissä häkeissä. Muutamat ketuista eivät pystyneet liikkumaan kunnolla, vaan…
Turkistarha, Oravainen Komossa 1, 2009
Tällä kettutarhalla oli suurimmassa osassa häkeistä kaksi nuorta kettua. Häkit olivat pienet ja virikkeettömät.…
Turkistarha, Lappajärvi Savonkylä 2, 2010
Kuvasimme tätä tarhaa kesäkuussa. Siellä esiintyi kannibalismia eläinten keskuudessa .Videolla näkyy ketunpentu, joka on syömässä toista puoliksi syötyä pentua ja hätistelemässä muita pentuja pois tieltä. Myöhemmin myös emo raatelee samaa kuollutta pentua.
…
Turkistarha, Kinnula, 2010
Vierailimme elokuussa tällä tarhalla, jonka likaisuus kiinnitti heti huomiomme. Löysimme tarhalta häkin, johon oli ahdettu asumaan kuusi kettua. Kahden eläimen kaulaan oli juuttunut virikeputket, joita ei ollut otettu pois. Eläimillä ilmeni myös…
Kannibaaliminkit
Videot paljastavat käytöshäiriöt ja kannibalismin minkkitarhoilla.…
Turkistarha, Kauhava Hirvijoki, 2011-2012
Kävimme tarhalla kahdesti vuosien 2011 ja 2012 aikana. Yksi sairas ketunpentu oli samassa häkissä terveiden kanssa. Sen silmät olivat ummessa ja märkivät, eläin tuskin edes näki mitään. Melkein kaikilla pennuilla oli astumisvikoja…
Turkistarha, Uusikaarlepyy, 2010
Kuvasimme tätä tarhaa elokuussa. Näimme tarhalla naalinpennun, jolla oli koko selän kokoinen paise. Havaitsimme eläimillä silmätulehduksia ja korvavammoja. Myös pennuilla oli korvavammoja ja verkkopohjalla kävelystä vääntyneitä jalkoja. Yhden pennun häntä oli purtu…
Turkistarha, Kruunupyy Jöusen, 2010
Kuvasimme tätä kettutarhaa elokuussa. Näimme heti pennun jolta puuttui jalka, vaikka emme ehtineet olla tarhalla pitkään.…
Turkistarha, Närpiö Pirttikylä 1, 2009
Tämä Närpiössä sijaitseva turkistarha kuuluu Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtajalle. Tarha on saanut Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitolta sertifikaatin merkkinä hyvästä tarhanpidosta. Tarhalla on sekä kettuja että minkkejä. Tarhalla käytiin kahdesti, elokuussa ja…
Turkistarha, Maalahti 4, 2010
Kuvasimme tällä tarhalla kesäkuussa. Tarhalla oli naaleja ja kettuja. Eläimillä oli jonkin verran korvavammoja. Siitosuroksilla oli pahannäköisiä silmätulehduksia.…
Video turkistarhauksesta
Media-assistenttiopiskelijan Oikeutta eläimille -järjestölle tekemä turkissomistevideo.…
Turkistarha, Halsua Liedes, 2010
Tällä suurella tarhalla oli kettuja ja naaleja. Kuvasimme tarhalla marraskuussa, jolloin yhdessä häkissä eli pääsääntöisesti kolme eläintä. Myös eläimet, joilla oli silmätulehduksia tai muita vammoja oli sijoitettu muiden eläinten kanssa samoihin häkkeihin.…
Turkistarha, Kaustinen Köyhäjoki 4, 2010
Tämä tarha on saanut Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:ltä sertifikaatin merkkinä hyvästä tarhanpidosta. Kuvasimme tarhan heinäkuussa. Eläinten häkit olivat huonokuntoisia ja eläimillä ilmeni lukuisia silmätulehduksia. Näimme pennun, joka oli juuttunut kaulastaan häkin…
Turkistarha, Kannus 2, 2010
Tämän lokakuussa kuvaamamme tarhan toinen omistajista on Esa Rantakangas, Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton (STKL) varapuheenjohtaja ja Pohjois-Suomen turkiseläinten kasvattajien puheenjohtaja. Tarha on saanut STKL:n myöntämän sertifikaatin.
Tarhalla havaitsimme eläimillä todella paljon silmätulehduksia.…
Turkistarha, Kauhava Alahärmä 1, 2010
Saapuessamme tarhalle huomasimme sen yleiskuvan olevan erittäin huonokuntoinen. Eläinten häkit olivat rikkinäisiä. Kaikissa häkeissä ei ollut lakisääteisiä makuuhyllyjä. Monet makuuhyllyistä olivat myös hajalla.
Kuvasimme tarhan kahdesti. Ensimmäisellä käynnillämme lokakuussa näimme siitosnaaleilla pahoja…
Turkistarha, Kalajoki Pahkala, 2010
Tämän kettutarhan kuvasimme heinäkuussa. Ketuilla oli silmätulehduksia ja ienongelmia. Näimme myös pennun, jolla oli silmätulehdus ja vaikeuksia liikuttaa takaruumistaan. Yhdellä ketulla havaitsimme lievän korvavamman.…
Open day at a fur farm
Turkistarhojen avointen ovien päivä 15.10.2011.
Kauhava, Finland…